DIGITALISAATIO, TULEVAISUUDEN KOULU JA MAHDOLLISET RISKIT

"Käytännössä digitalisaatio tuo kansalaiset ja yritykset  julkisten palveluiden kehityksen keskiöön. Seniorien hyvinvointia voidaan parantaa älykkäillä terveyspalveluilla, lapset voivat oppia historiaa ja maantiedettä virtuaaliympäristöissä ja oman auton omistamisen tarve voi poistua, kun julkisen liikenteen palvelut pystytään tarjoamaan kokonaisvaltaisesti."

Näin valtiovarainministeriö kuvailee digitalisaation tavoitteita Suomessa "digiloikkan" visioita kuvaillessaan. Digitatalisaation syventyminen on tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnan vääjäämätön kehityssuunta. Informaation määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut räjähdysmäisesti ja ilmiön vaikuttavuutta kuvaa mielestäni hyvin tilastollinen yksityiskohta, jonka mukaan painetun tiedon määrä kaksinkertaistuu viiden vuoden välein.

Mitä digitalisaatiolla sitten tarkoitetaan? Yksinkertaistaen digitalisaatio voidaan ymmärtää yhteiskunnallisten toimintojen automatisointina, kaiken kattavan informaation tallentamista, muuntamista ja käsittelyä tietokoneavusteisesti. Se voi saada muotonsa kotitalouksien internetyhteyksillä varustetuissa tietokoneissa, virastojen verkkosivuilla, älypuhelimissa tai vaikkapa alakoululaisen sähköisen reissuvihon muodossa. Nykyisessä yhteiskunnastamme on itse asiassa vaikea löytää organisaatiota tai toimintoa, johon digitalisaatio ei olisi vielä ulottunut.

Suomi on monella taholla digitalisaation edelläkävijämaa. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset on otettu käyttöön, verkkopankkitunnuksien avulla kansalainen voi kirjautua moninaisiin palveluihin niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin puolella, viranomaisten kanssa asiointi on siirretty verkkoon sekä Suomeen kaavaillaan GPS-pohjaista ja puhelinverkkoihin perustuvaa autonkäyttömaksujärjestelmää. Digitalisaatio on siis ulottautunut ihmisten arkeen läpitunkevasti ja laaja-alaisesti.

Osa meistä vielä muistaa ajat, jolloin sähköiset järjestelmät eivät olleet jokapäiväisessä käytössä. Aikanaanhan laskut piti käydä maksamassa pankissa, kirjaston kirjat etsittiin selaamalla pahvisia kortteja kortistohyllyköstä ja kouluissa luettiin pääsääntöisesti kirjoihin painettua tekstiä. Muistan ajan, jolloin VHS-nauhalle tallennettu opetusvideo oppituntia muutaman kerran vuoden aikana. Nykyään opetuksessa käytetään yleisesti sähköisiä esitysjärjestelmiä, verkkopohjaisia aineistoja, yhteisöllisiä oppimisalustoja, sosiaalista mediaa ja oppimista tukevia multimediatuotteita. Nykypäivän kouluissa tuotetaan itse monipuolista digitaalista sisältöä ja jopa opiskellaan ohjelmoinnin alkeita.

Digitalisaation laajentumista ja syventymistä ei voitane pysäyttää tai edes hidastaa. Tästä peruslähtökohdasta käsin lieneekin viisainta pohtia, miten pysymme kehityksen mukana mahdollisimman tiiviisti hyötyen sen tarjoamista eduista täysimääräisesti.

Digitalisaation osalta onkin mielenkiintoista pohtia tulevaisuutta. Mihin digitalisaation kehitys johtaa esimerkiksi viiden, 10 tai vaikkapa 30 vuoden kuluttua? Näiden tulevaisuudenkuvien avulla voidaan suhteuttaa oma paikkamme digitaalisessa maailmassa hieman suuremmalla perspektiivillä. Digitalisaation tulevaisuusnäkymiä on mielenkiintoista pohtia erityisesti koulutuksen ja kasvatuksen näkökulmasta, sillä koulutusjärjestelmät voidaan nähdä ihmiskunnan arvostusten peilinä. Ajatus digitalisaation hahmottelusta vuosikymmenten päähän tulevaisuuteen saattaa näyttäytyä ensi vilkaisulta lähinnä teoreettiselta näpertelyltä, jonka ennustamattomia koukeroita ei opettajan tai koulutussuunnittelijan juuri tarvitse pohtia. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Esimerkiksi kuluvana vuonna koulunsa aloittavat lapset ovat 15-20 vuoden kuluttua työelämässä yhteiskuntamme tuottavina jäseninä digitaalisen maailman keskiössä. Näin ollen kysymys on relevantti erityisesti lapsen vanhemmille, koulun opettajille, koulutussuunnittelijoille ja poliittisille päättäjille.

Miten digitalisaatio tulee näkymään kasvatuksessa ja koulutuksessa tulevaisuudessa? Millaiset ovat kehitysnäkymät esimerkiksi digitaalisessa koululuokassa? Millaisia opetettavan asian esitystapoja opettajalla tulee olemaan käytössään? Miten oppiaineiden sisältö tulee muuttumaan? Ja tuleeko keinoälystä opettajan korvaaja?    

Viitteitä tulevaisuuden digitaalisen koulujärjestelmän tulevaisuudesta on jo nyt näkyvillä. Muutamien vuosien kuluessa suomalaisissa kouluissa ja oppilaitoksissa tullaan saavuttamaan tilanne, käytännössä jokaisessa koululuokassa on käytössä tietokoneet ja digitaalisen materiaalin esittämisvälineet. Myös tavoite, jossa jokaisella oppilaalla on käytössään henkilökohtainen päätelaite (esimerkiksi tablettitietokone) tulee toteutumaan muutaman vuoden sisällä. Opettajien osaaminen tietotekninen osaaminen ja erityisesti tämän osaamisen soveltaminen opetuskäytössä tulee vähitellen nousemaan. Opetuksessa käytettävien digitaalisten ohjelmistojen, mobiilisovellusten ja yhteisöllisten työtilojen käyttö tulee vakiintumaan kaikissa perusopetuksen ja toisen asteen oppiaineissa. Uskon, että lähivuosien digitalisoituneen opetuksen kehitys tulee keskittymään tällä hetkelläkin olemassa oleviin osa-alueisiin syventäen ja laajentaen niiden käyttöastetta.

Entä mitä tulee tapahtumaan esimerkiksi 20 tai 30 vuoden kuluttua digitalisoituvassa opetuksessa? Kehityksen yksityiskohtia on tietysti mahdotonta ennustaa tarkasti, mutta uskon esimerkiksi seuraavien osa-alueiden olevan kehittämisen keskiössä: keinoälyn hyödyntäminen ja opetuksen optimointi, oppimisen siirtyminen yhä enemmän koulun ulkopuolelle, dynaamisen tiedonhaun kehitys sekä elinikäisen oppimisen korostuminen.

Ensiksikin tulevaisuuden koulutusjärjestelmässä keinoälyllä on todennäköisesti entistä suurempi rooli. Keinoäly voi joissakin tapauksissa korvata jopa opettajana toimivan ihmisen. Älykäs ohjelmisto voi tulevaisuudessa opettaa asioita yksilöllisesti tai pienelle ryhmälle ottaen huomioon yksilöiden oppimistyylit ja taitotason. Keinoäly voi mukauttaa opetusta ja harjoitustehtäviä oppilaiden iän, aikaisempien kurssien suoritusmerkintöjen, verkkosivujen selaushistorian, tunnistettujen ilmeiden opetuksen yhteydessä annettujen vastausten perusteella. Keinoäly voi optimoida ryhmän kaikkien yksilöiden oppimistehtävät sopiville vaativuustasoille ja koostaa kattavan palautteen valtavia tietovarantoja hyödyntäen. Mikäli kehityskulku on edellä kuvatun kaltainen, voidaan perinteisen opettajan rooli kyseenalaistaa. Onko tulevaisuuden opettajan tarkoitus tuoda jonkinlainen inhimillinen kosketus koulumaailman arkeen ja toimia samalla vain oppimisen ohjelmoijana?

Toisena mielenkiintoisena kehityssuuntana lienee informaation ja tiedon monopolin siirtyminen kouluilta ja yliopistoilta kollektiiviselle verkkoyhteisölle. Tämä kehityssuunta voidaan jo nyt nähdä esimerkiksi Wikipedia-sivustossa. Tietoa voidaan entistä enemmän luoda, käsitellä ja tallentaa yhteisöllisesti ilman autoritääristä yliopisto-organisaatiota. Tiedon siirtyessä koulujen ja kirjastojen ulkopuolelle, on oletettavaa, että myös oppiminen siirtyy informaaleille areenoille. Tässä kehityssuunnassa on erityisen mielenkiintoista seurata koulujen ja yliopistojen roolin mahdollista uudelleenmäärittelyä, tiedon luotettavuuden arviointimenetelmien vakiintumista, tiedon pirstaloitumista sekä opiskelun viihteellistymistä.

Kolmas kehityksen osa-alue saattaa olla dynaamisen tiedonhaun nopea laajentuminen. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi yksilöstä kerättyjen tietojen, analysoitujen tietojen ja taitojen sekä kiinnostuksen kohteiden yhdistämistä vaikkapa älysilmälaseihin, jotka toimisivat järjestelmän käyttöliittymänä. Älylasit voisivat olla jatkuvasti yhteydessä käyttäjästä kerättyyn big data -aineistoon ja voisivat tuottaa dynaamisesti optimoitua tietoa katseen tarkennuksen mukaan. Kaikki mahdollinen tieto voisi olla yksilön käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta valmiiksi optimoituna. Tätä kehityssuuntaa voidaan verrata älypuhelinten yleistymisen aiheuttamaan elämäntapamuutokseen. Esimerkiksi älysilmälasit on jo kehitetty, mutta niiden käyttö on toistaiseksi vähäistä. Jos ihmisellä olisi käytössään tämänkaltainen laitteisto, olisiko hänellä tarvetta käyttää aikaansa työlääseen asioiden ulkoa opetteluun?

Neljäntenä ja varsin ilmeisenä kehityssuuntana on todennäköisesti elinikäisen oppimisen ja jatkuvan itsensäkehittämisen vaatimukset. Tämä trendi on yleisesti tunnistettu ja sen vaikutukset näkyvät osittain jo tämän hetken yhteiskuntarakenteissa ja työmarkkinoilla. Tulevaisuuden työmarkkinoilla pätkätyöt ja alan vaihtaminen moneen työuran aikana tulevat olemaan yhä arkipäiväisempiä ilmiöitä. Kouluttautuminen työn ohessa ja alaa vaihdettaessa tulevat olemaan työssäkäyvän väestön arkipäivää. Myös työn sisältö tulee muuttumaan. Koulutusvaatimukset tulevat olemaan korkeat teknistyvässä yhteiskunnassa eräitä matalapalkka-aloja lukuun ottamatta. Tulevaisuudessa tarvitaan siis joustavia kouluttautumismahdollisuuksia joko fyysisiin oppilaitoksiin tai digitaalisiin oppimisympäristöihin tukeutuen. Tämä tulee olemaan haaste useille tahoille. Yksilölle tämä tarkoittaa kilpailun kiristymistä työmarkkinoilla ja lähes pakonomaista kouluttautumista, yhteiskunnalle tämä tarkoittaa koulutukseen panostamista ja yksityiselle sektorille tämä kehityssuunta näyttäytyy valtavana liiketoimintamahdollisuutena. Omana kysymyksenään on myös se, miten robotiikan yleistyminen vaikuttaa työmarkkinoihin.

Digitalisaatiosta saatavat hyötypotentiaali on valtava, mutta siihen liittyy myös huomattava määrä vakavia riskejä, joita ei ole ehkä ole arvioitu tarpeeksi julkisessa keskustelussa.

Vaikka digitalisaatioon on liitetty huomattava määrä mahdollistavia ja tasa-arvoistavia tekijöitä, ei myönteinen kehityskulku näiltä osin ole kuitenkaan itsestään selvä. Digitalisaatio voi tuoda mukanaan myös eriarvoistavia ilmiöitä. Esimerkki mahdollisesta eriarvoistumisesta voidaan löytää esimerkiksi opetuksessa tarvittavien laitteiden saavutettavuudesta. Vaikka esimerkiksi perusopetukseen kuuluu periaate, jonka mukaan opiskeluvälineet tulisivat olla oppilaalle ilmaisia, eivät kaikki koulut kuitenkaan pysty tarjoamaan esimerkiksi henkilökohtaisia tietokoneita jokaiselle oppilaalle. Digitalisaation hyödyt ja mahdollisuudet eivät siis jakaannu väestölle tasaisesti. Tästä seuraa tilanne, jossa vähävaraisiin perheisiin kuuluvat lapset saattavat joutua entistä pahempaan syrjäytymiskierteeseen jäädessään digitalisaatiokehityksen ulkokehälle.

Tiedon siirtyminen koulujen ja oppilaitosten ulkopuolelle aiheuttaa myös tiedon pirstaloitumista ja siirtää tiedon luotettavuuden arvioinnin vastuun opiskelijalle ja tiedonkäsittelijälle. Tulevaisuudessa onkin mielenkiintoista pohtia, millaiseksi verkosta löytyvän tiedon luonne muuttuu. Otetaanko tulevaisuuden tiedonluomisessa käyttöön akateeminen tiedon luotettavuuden arviointi vai muodostuuko verkossa liikkuvasta tiedosta hajanaista disinformaatiota?

Mahdollisen eriarvoistumisen lisäksi digitalisaation hallittu jalkauttaminen koulutusjärjestelmän piiriin vaatii valtionhallinnolta hyvää suunnittelua ja varojen viisasta käyttöä. Investointien hyödyt tulee pohtia tarkkaan, sillä tulevaisuudessa on tarjolla yhä enemmän myös vähemmän tarpeellisia koulutusteknologisia palveluja.    

Elämme siis digitaliasaation murrosvaihetta. Uskon, ettei aikamme poliittisilla päätöksillä ole juurikaan merkitystä meneillään oleviin pysäyttämättömiin megatrendeihin. Yhteiskuntana meidän on siis tehtävä päätöksiä, joilla mahdollistamme digitalisaation tuottamien hyötyjen täysimittaisen hyödyntämisen nyt ja tulevaisuudessa. Suomalaisen koulutuspoliittisen päätöksenteon ytimessä tulisikin olla sellaiset toimenpiteet, jotka pitävät tulevat suomalaiset sukupolvet kehityksen kärjessä epäämättä tulevaisuuden toistaiseksi tuntemattomia mahdollisuuksia. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa tietotekniikan peruskäytön hallintaa viihdekäytön sijaan, tiedonhaun opettamista, ohjelmoinnin opettamisen viemistä korkeammalle tasolle ja medialukutaidon tuomista 2010-luvulle.

Yhdysvaltojen työministeriön tutkimuksen mukaan 65 % tämän päivän lapsista tulee työllistymään sellaisiin ammatteihin, joita tällä hetkellä ei ole edes olemassa. Tulevaisuus on siis täynnä mahdollisuuksia, mutta myös epävarmuutta. Parhaiten kansainvälisessä kilpailussa menestyvät todennäköisesti ne, jotka kykenevät ennustamaan digitalisaation tulevaisuutta tarkimmin.