Tervetuloa uuteen blogiin!
Blogi on perustettu KASSO1 kurssia varten, jossa tarkastelemme muuttuvia oppimisympäristöjä. Käyttäjiä tässä blogissa ovat Emilia, Tomi, Mia, Heidi, Marjatta sekä Liis (ELO5 ryhmä).
Muuttuvat oppimisympäristöt
Oppimisympäristöt muuttuvat kovaa vauhtia. Tämän aiheuttaa globaali informaatioyhteiskuntakehitys ja tietoverkkojen ja
teknologian hyvin nopea kehittyminen (=digitalisaatio). Digitalisaatio tuottaa
uusia tiedon ja osaamisen tarpeita koulumaailmaan varhaiskasvatuksesta aikuiskolutukseen sekä elinikäisen oppimsen alueelle.
Nopea kehitys tietotekniikassa tuo mukaan uusia kysymyksiä pedagogiikassa. Esimerkiksi, miten muuttuvissa oppimisympäristöissä, ja niihin liittyvillä uusilla
tietoteknologian sovellutuksilla, voidaan tukea ja ohjata oppijoita kohti
mielekästä oppimista; miten luodaan reflektiivisiä, vuorovaikutuksellisia tai yhteisöllisiä
rakenteita oppimisen syventämiseksi; sekä millaiseksi opettajan rooli oppimisympäristöissä muodostuu?
Johdantoluennossa esille nousi viisi näkökulmaa, jotka ovat muuttuvien ympäristöjen vaikutuksen alaisina: fyysinen, sosiaalinen, paikallinen, teknologinen ja didaktinen. Haluaisin tarttua omassa tekstissäni sosiaaliseen näkökulmaan puhuttaessa muuttuvista oppimisympäristöistä. Sosiaalinen näkökulma tarkastelee vuorovaikutusta, joka tapahtuu koulumaailmassa. Vuorovaikutukseen vaikuttavat oppilaat keskenään, opettaja ja oppilas, opettaja ja muu koulun henkilökunta. Esimerkiksi kiusaaminen voi muuttaa luokan ilmapiiriä huonoon ja ahdistavaan suuntaan, jossa oppiminen on vaikeaa. Tänäpäivänä mediassa on noussut esille myös opettajien kiusaaminen oppilaiden taholta, jossa opettajaa ärsytetään tahallaan äärirajoille asti jonkun muun salaa kuvatessa. Kuvamateriaali päätyy useinmiten julkiseen käsittelyyn. Tällainen toiminta vaikuttaa opettajan henkiseen jaksamiseen, jopa työpaikan menettämiseen. Opettajan pääasiallinen tehtävä on opettaminen, mutta kuitenkin luokan järjestyksen ylläpitämiseen kuluu suurin osa oppitunnista. Myös pelko siitä, että omat järjestyksen ylläpitämisen tavat päätyvät sosiaaliseen mediaan.
Sosiaalisista suhteista haluan vielä esiin nostaa koulusta toiseen siirtymiset. Ala-aste ikäisinä luodaan syviä jopa pysyviä kaverisyhteita, johon ulkopuolelta muuttavan on vaikea päästä sisään. Miten vaikeeta on päästä uudessa koulussa oppimisen rytmiin sekä miten iso vaikutus on kaverien hyväksynnällä.
Nostit kirjoituksessa esiin hyvinkin ajankohtaisen asian: kuvaaminen luokassa. Katsoin itsekin surullisena kyseistä videota ja mietin, minkälainen tapahtumaketju onkaan johtanut kyseiseen tilanteeseen. Jokaisella ihmisellä, on onneksi turvanaan yksityisyyden suoja, mikä estää kuvaamisen tilanteissa joka voisi loukata kuvattavaa. Silloin kyseessä saattaa olla jo kunnianloukkaus. Muutenhan kuvaaminen luokassa ei periaatteessa lain mukaan ole kiellettyä, vaikka koulun tai opettajan säännöt sen kieltäisivätkin. Mielestäni oppilaille ei saisi edes syntyä sellaista kuvaa, että videomateriaalilla uhkailemalla saisi neuvoteltua itselleen jotain haluamaansa.
VastaaPoistaOppimisympäristö jossa opettajaa kuvataan salaa ei siis ole todellakaan oppimista tukeva ympäristö, joka oli luennon aiheemme. Oppimisympäristön voi jaotella monella tavalla. Nykypäivänä se on jopa muotitermi joka sopii keskusteluun kuin keskusteluun. Yleensä tämä muotitermi liitetään vielä digitalisaatioon tai digiloikkaan. Puhetta ja kirjoituksia näistä voi löytää loputtomiin.
Digitaaliset oppimisympäristöt ovatkin tämänpäiväisen opetuskeskustelun ns. 'kuuma peruna'. Digikeskustelut tuntuvat kuitenkin mielestäni painottuvan aivan liikaa siihen, millaisia välineitä tulisi olla ja mikä laite on paras. Yleinen digiloikkakeskustelu keskittyy liian usein vertailemaan välineitä, kun tulisi ennemin miettiä, millaista pedagogiikkaa niillä välineillä tulisi toteuttaa. Oppimisympäristön tulisi tarjota erilaisia osallistumisen tapoja. Pelkkiä välineitä vertailemalla unohdamme helposti tämän. Vaikka teknologiapohjainen oppimisympäristö on yksi tapa ajatella oppimisympäristöjä ei se silti saisi olla hallitseva ylitse muiden.
Tietotekniikan ja erityisesti älypuhelinten vahva läsnäolo koululuokissa ja koululaisten elämässä mahdollistaa monia asioita niin myönteisessä kuin kielteisessäkin mielessä. Älypuhelin näyttää olevan miltei välttämätön väline lapselle ja nuorelle jo alakoulusta alkaen. Itse asiassa nykyään älypuhelimia saattaa nähdä lapsilla jo ennen kouluikää.
VastaaPoistaMielestäni ei ole liioiteltua sanoa, että merkittävä osa lasten ja nuorten elämästä on siirtynyt älypuhelinten kautta verkkoon. Erityisesti kaveriverkostot sosiaalisessa mediassa näyttävät olevan koululaisille ja aikuisillekin elämän tärkeimpiä asioita. Sosiaalisen median käyttö on parhaimmillaan hieno työkalu ystävien väliseen yhteydenpitoon pitkistä etäisyyksistä huolimatta. Valitettavasti sosiaalisessa mediassa voi törmätä myös negatiivisiin ilmiöihin, kuten kiusaamiseen.
Kiusaaminen sosiaalisessa mediassa on luultavasti usealle lapselle ja nuorelle valitettavaa arkipäivää. Siinä koulumaailmassa aloitettu kiusanteko voidaan ulottaa kouluajan ulkopuolelle ja esimerkiksi pilkkaavia juoruja voidaan levittää kymmenille, sadoille tai jopa tuhansille sosiaalisen median jäsenille muutamalla hiiren klikkauksella tai puhelimen näytön hipaisulla. Kiusaaminen sosiaalisessa mediassa on mielestäni vaikea ongelma ensiksikin siksi, että sosiaalinen media sisältää nykyään lähes kaikki lapsen tai nuoren sosiaaliset verkostot. Se on siis luonteeltaan läpitunkeva ja koko elämän kattava. Toiseksi nettikiusaamisen seuraajakunta voidaan ulottaa todella helposti kattamaan esimerkiksi koko koulun oppilaat. Nöyryytys on pahimmillaan suorastaan totaalinen. Kolmanneksi nettiin kirjattuja asioita, kuvia tai videoita on lähes mahdotonta poistaa jälkikäteen. Leviämään päässyt ivallinen viesti tallentuu lukemattomiin paikkoihin, joten se on mahdollista löytää palvelimilta vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Neljänneksi, ja lopuksi, korostettakoon, että nettikiusaamiseen on todella vaikea puuttua. Usein lapset, heidän vanhempansa, opettajat ja jopa poliisikin on asian edessä valitettavan voimaton.
Olen pohtinut tuota kiusaamisasiaa erityisesti itse vanhempana. Mielestäni verkkoviestinnässä vastuu on ensisijaisesti vanhemmilla. Monissa some-palvelimissa verkossa on suhteellisen korkea ikäraja, monessa 13-16 vuotta. Mielestäni ihan syystä. Jos (kun) lapsi käyttää näitä palveluja jo nuorempana, olisi mielestäni tärkeää opettaa lapselle jo ihan pienestä, miten näissä käyttäydytään, miten kirjoitetaan ja mistä asioista. Jos lapselle ei kukaan kerro, miten on soveliasta toimia näissä, niin on ihan ymmärrettävää, että vihastuneena tai muussa tunteessa lapsi reagoi suoraan tunteesta käsin ja yhdessä klikkauksessa tehty on, mitä on tehty. Ja peruuttamattomasti. En tiedä, mikä tässä olisi oikea tai toimivin toimintatapa. Vanhempana olen päätynyt, juuri epäasiallisen viestinnän ja puuttelisten kommunikaatiotaitojen vuoksi, siihen, että 10-vuotias lapseni ei saa liittyä mihinkään ryhmään ilman lupaa, lisäksi sovellusten käyttöönoton ehtona on se, että minulla on oikeus seurata keskusteluja, ja myös tarvittaessa puuttua niihin. Se vaikuttaa oman lapseni viestintään verkossa, ei toki muiden. Vaikuttaa siltä, että kaikki vanhemmat eivät seuraa lastensa tai nuortensa verkkokestuluja, ehkä me vanhemmat emme vielä osaa pitää sitä niin tärkeänä, koska emme itse ole kasvaneet siinä. Lapsille se tosiaan näyttäisi olevan ihan yhtä pätevää kuin puheella tuotettu viestintä. Voisiko tälläisiä taitoja jotenkin opettaa vaikka koulussa? En tiedä. Useimmissa kouluissa puututaan näkyvään kiusaamiseen mutta tälläinen verkkokiusaaminen todella on haaste, kuten Tomikin sanoi.
PoistaAlustukseen ja edellisiin kommentteihin liittyen ajattelen, että peruskoululla pitäisi olla hyvin keskeinen rooli lasten digitaalisiin medioihin kasvattamisessa. Koulukontekstissa pedagogisten ulottuvuuksien tulisi olla keskeisessä asemassa medioiden käytössä, mutta erityisesti koulun tulisi kehittää oppilaiden metataitoja digimedioiden suhteen.
VastaaPoistaTärkeää olisi saada lapset ymmärtämään, kuinka laajalle, lopullisesti ja helposti hallitsemattomasti medioihin syötetyt tiedot leviävät. Tämä on haastava asia, koska kovin nuoren lapsen ajatuskyky ei välttämättä riitä hahmottamaan netin maailmanlaajuisuutta. Älypuhelin viestittelyineen näyttää fyysisesti hyvinkin rajatulta ja turvalliselta pienten piirien medialta ja näin kuvitellen sinne saatetaan ladata materiaaleja sen suuremmin ajattelematta.
Sen sijaan, että koulu tietoisesti sekaantuisi eskapistiseen "viihdettä ja sirkushuveja sikahintaan" -markkinataloushypetyksen edistämiseen, sen tulisi mielestäni ennemminkin keskittyä vastuullisen ja kriittisen digimediasivistämisen opettamiseen. Näin oppilaat voisivat saada realistisemman kuvan digimedioista ja niiden taustaideologioista.